Pukeutuiko onni epäonnen vaatteisiin?

Ker­ron teil­le tari­nan erääs­tä nai­ses­ta, joka suo­rit­ti elä­mään­sä: meni töi­hin joka aamu, vaik­kei siel­lä niin viih­ty­nyt­kään, kul­jet­ti lap­sen­sa hoi­toon aamu­var­hai­sel­la kävel­len tai pyö­räl­lä tie­tys­ti, kos­ka se oli rei­pas­ta ja söi kau­ra­puu­roa ham­paat irves­sä. Erää­nä kau­nii­na kesä­päi­vä­nä suo­rit­ta­mi­sel­le tuli lop­pu. Nai­sen sel­kä sanoi poks.
Ensim­mäi­nen aja­tus nai­sen pääs­sä oli: ”Hal­vaan­nun­ko?”. Seu­raa­va aja­tus oli: ”Jos täs­tä sel­viän hen­gis­sä ja lii­kun­ta­ky­kyi­se­nä, van­haan elä­mään en muu­ten palaa.” Para­ne­mi­nen väli­le­vyn pul­lis­tu­mas­ta tapah­tui vähi­tel­len ja muu­ta­man kuu­kau­den jäl­keen nai­nen tote­si ”Sel­vi­sin. On muu­tok­sen aika.”

Alkoi asteit­tai­nen siir­ty­mä koh­ti uut­ta. Nai­sen mie­les­sä oli jo jon­kin aikaa oras­ta­nut unel­ma uuden­lai­ses­ta työn­ku­vas­ta ja tavas­ta teh­dä töi­tä. Hän alkoi mää­rä­tie­toi­ses­ti työs­ken­nel­lä unel­man­sa eteen. Raken­si suun­ni­tel­mia, pun­nit­si vaih­toeh­to­ja, sol­mi kon­tak­te­ja, teki sopi­muk­sia. Vai­kein­ta kai­kes­sa oli luo­pu­mi­nen van­has­ta ja tur­val­li­ses­ta. Oli monia päi­viä, jol­loin usko mei­na­si lop­pua ja aja­tus van­han elä­män­tyy­lin jat­ka­mi­ses­ta tyl­sä­nä mut­ta tur­val­li­se­na, tun­tui kovin hou­kut­te­le­val­ta. Unel­ma voit­ti kui­ten­kin tur­val­li­suu­den tun­teen. Ja se sel­kä, se kyl­lä muis­tut­ti, että van­hal­la taval­la ei vaan voi­nut jatkaa.
Nykyi­sin nai­sel­la on työ, jota hän rakas­taa. Hän käve­lee tai pyö­räi­lee pai­kas­ta toi­seen, jos se tun­tuu hyväl­tä sekä kehos­sa että mie­les­sä – tai sit­ten hän istua nököt­tää autos­sa, jos se tun­tuu parem­mal­ta ideal­ta sinä päi­vä­nä. Hän syö ruo­kaa, jos­ta tulee hyvä olo, kuun­te­lee musiik­kia, jos­ta pitää, tapaa ihmi­siä, jot­ka tuo­vat iloa. Nai­nen on onnel­li­nen. Oli­si­ko hän onnel­li­nen, jos epä­on­ni ei oli­si koh­dan­nut hän­tä? Osai­sit­ko hän arvos­taa elä­män pie­niä valin­nan­mah­dol­li­suuk­sia, joi­ta tulee eteen lähes joka hetki?

Meil­lä kai­kil­la on aika ajoin elä­mäs­sä vas­toin­käy­mi­siä. Vas­toin­käy­mi­siä on pre­si­den­teil­lä, huip­pu-urhei­li­joil­la, näyt­te­li­jöil­lä ja meil­lä ihan taval­li­sil­la ihmi­sil­lä. Kukaan ei sääs­ty niil­tä ja jos joku sääs­tyy­kin, se ei aina­kaan tee hänes­tä parem­paa ihmis­tä, useim­mi­ten päin­vas­toin. Antii­kin kreik­ka­lai­nen filo­so­fi Epik­te­tos (n. 130 jKr.) tote­si, että asiat eivät tee mei­tä onnet­to­mik­si, vaan tapam­me suh­tau­tua nii­hin. Onko sai­ras­tu­mi­nen, irti­sa­no­mi­nen, kuo­le­ma tai onnet­to­muus tul­lut elä­mää­si kär­si­myk­sen vuok­si vai sik­si, että oppi­sit kat­so­maan asioi­ta vähän uudes­ta näkökulmasta?

Onko nykyi­ses­sä elä­mäs­sä­si asioi­ta, joi­hin et ole tyy­ty­väi­nen, mut­ta joi­den muut­ta­mi­seen et ole syys­tä tai toi­ses­ta tart­tu­nut? Olet­ko miet­ti­nyt, mil­lais­ta oli­si unel­mae­lä­mä­si? Mitä sii­hen kuu­lui­si? Mitä ottai­sit mukaan nykyi­ses­tä elä­mäs­tä­si? Mitä et aina­kaan ottaisi?
Mara­ton­kin juos­taan askel ker­ral­laan. Mitä jos sinä ottai­sit nyt ensim­mäi­sen aske­lee­si koh­ti unel­mae­lä­mää­si? Mitä haluat lisää? Mitä vähem­män? Mitä kon­kreet­tis­ta teet? Mikä on ensim­mäi­nen askel, jon­ka voit ottaa jo tänään?

Kir­joit­ta­ja: Mari Blomqvist

Har­joi­tuk­sia, joi­ta voit teh­dä mis­sä ja mil­loin vaan tukeak­se­si onnellisuuttasi 

1.Millä mie­lel­lä tänään? Kir­jaa ylös päi­vän fii­lis aamu- ja ilta­päi­väl­lä vii­kon ajan. Mitä opit itsestäsi?
2. Mit­kä asiat tuot­ta­vat sinul­le mie­li­hy­vää? Tee lis­ta mie­li­hy­vää tuot­ta­vis­ta asiois­ta, kir­joi­ta kuin­ka usein nii­tä voi teh­dä ja pal­jon­ko ne mak­sa­vat. Kaik­ki ei ole aina rahas­ta kiinni…