Vii­me kuun blo­gis­sa aloi­tin palau­te­tee­man käsit­te­lyn ja jat­kan sitä nyt myös mar­ras­kuun blo­gis­sa­ni. Itse asias­sa olin jo loka­kuun blo­gin yhtey­des­sä kir­joit­ta­nut mar­ras­kuun teks­ti­ni mel­ko val­miik­si. Kui­ten­kin vii­me met­reil­lä sain niin oivan käy­tän­nön esi­mer­kin sii­tä, miten raken­ta­vaa palau­tet­ta kan­nat­taa antaa, mil­lai­sia tun­tei­ta se herät­tää anta­jas­saan ja mik­si sen anta­mi­nen on niin tär­ke­ää, joten kir­joi­tan­kin tämän tosie­lä­män esi­mer­kin pohjalta.

13-vuo­tias tyt­tä­re­ni kuu­luu urhei­lu­jouk­ku­ee­seen. Jouk­kue on pelan­nut yhdes­sä jo vuo­sia, ja sama val­men­ta­ja on ollut eri roo­leis­sa mat­kas­sa muka­na lähes koko jouk­ku­een ole­mas­sao­lon ajan. Olen ihail­len seu­ran­nut val­men­ta­jan toi­min­taa, kuin­ka hän valaa uskoa, kan­nus­taa, huo­maa hyvät suo­ri­tuk­set. Hän ei pel­käs­tään kiin­ni­tä huo­mio­ta pelil­li­siin asioi­hin, vaan ottaa puheek­si usein myös sen, miten tytöt sanoin ja teoin koh­te­le­vat toi­nen tois­taan. Tun­tuu, että urhei­lu­val­men­nuk­sen ohel­la tytöt ovat saa­neet val­men­ta­jan kan­nus­tuk­sen ansios­ta aimoan­nok­sen kykyä luot­ta­vai­sin mie­lin koh­da­ta myös urhei­lun ulko­puo­lel­la eri­lai­sia tilan­tei­ta, jois­sa esi­mer­kik­si jän­nit­tää, innos­taa, har­mit­taa tai turhauttaa.

Yhte­nä per­jan­tai-ilta­na tytöil­lä oli otte­lu sar­ja­kär­keä vas­taan. Tap­pio­han sii­tä tuli, ja sel­vin nume­roin. Kun läh­din kyy­dit­se­mään pelaa­jia kotei­hin­sa mat­sin jäl­keen, tun­nel­ma taka­pen­kil­lä oli mie­les­tä­ni hyvä häviös­tä huo­li­mat­ta. Vähän ihmet­te­lin­kin sii­nä vai­hees­sa, etten aiem­min ollut aiem­min ollut havain­nut vas­taa­vaa myön­tei­syyt­tä ja armol­li­suut­ta itseä koh­taan, jos peli ei ollut men­nyt hyvin.  Muu­ta­ma tun­ti mat­sin jäl­keen val­men­ta­jal­ta tuli van­hem­mil­le vies­ti, että hän on ensim­mäis­tä ker­taa anta­nut jouk­ku­eel­le pelin jäl­keen taval­lis­ta kriit­ti­sem­pää palau­tet­ta, mut­ta raken­ta­vas­ti. Pei­la­sin sil­loin mie­les­sä­ni taka­pen­kin myön­teis­tä tun­nel­maa ja kes­kus­te­lin val­men­ta­jan van­hem­mil­le lähet­tä­mäs­tä vies­tis­tä tyt­tä­re­ni kans­sa. Yhdes­sä tote­sim­me, että luot­to­val­men­ta­jan anta­ma kri­tiik­ki ei ollut mil­lään tavoin satut­ta­nut, vaan ohjaa pelaa­jaa seu­raa­val­la ker­ral­la suun­ta­maan huo­mion­sa asioi­hin, jot­ka aut­ta­vat onnis­tu­maan pelissä.

Luot­ta­mus ja arvos­tus raken­ta­vat poh­jan palautteelle

Tämä tapah­tu­ma sai minut poh­ti­maan luot­ta­muk­sen, arvos­tuk­sen ja raken­ta­van palaut­teen välis­tä suh­det­ta. Tulin sii­hen tulok­seen, että raken­ta­vas­ta palaut­tees­ta on usein annet­tu suu­rin osa jo sii­nä vai­hees­sa, kun ei ole kriit­ti­ses­ti sanot­tu vie­lä mitään. Ne kaik­ki teot, joi­ta teet sinul­le tär­kei­den ihmis­ten kans­sa, oli­vat ne sit­ten koto­na, työ­pai­kal­la, ystä­vien kes­ken tai urhei­lu­jouk­ku­ees­sa, raken­ta­vat vank­kaa perus­taa. Poh­jaa, johon voi luot­ta­vai­sin mie­lin noja­ta sil­loin, kun halu­aa kor­ja­ta teke­mi­sen suun­taa. Luot­ta­muk­sen voi­mas­ta kriit­ti­ses­tä palaut­tees­ta tulee arvo­kas lah­ja. Lah­ja, jon­ka toi­nen ihmi­nen antaa, jot­ta voit onnis­tua. Toi­saal­ta, jos luot­ta­mus­ta ei ole pys­tyt­ty raken­ta­maan, ja niis­tä läh­tö­koh­dis­ta antaa kriit­tis­tä palau­tet­ta, palau­te tun­tuu lah­ja­pa­pe­riin kää­ri­tyl­tä ros­kal­ta. Sel­lais­ta lah­jaa ei kukaan halua. Kau­nis kää­re, kuten väki­näi­nen kehu ennen kri­tii­kin anta­mis­ta, ilah­dut­taa vain het­ken ja jät­tää lopul­ta vain pahan mielen.

Jäin vie­lä poh­ti­maan val­men­ta­jan van­hem­mil­le lähet­tä­mää vies­tiä, jos­sa hän pyy­si palau­tet­ta itsel­leen sii­tä, miten hänen anta­man­sa kri­tiik­ki oli koet­tu. Kriit­ti­nen palau­te herät­tää tun­tei­ta sekä anta­jas­sa että saa­jas­sa. Jos on anta­nut itsel­leen tär­keil­le ihmi­sil­le kri­tiik­kiä, usein jän­nit­tää, mil­lai­sen vas­taan­o­ton kri­tiik­ki saa. Jän­ni­tys­tä aiheut­taa usein ali­ta­jui­nen pel­ko hyväk­sy­tyk­si tai hylä­tyk­si tule­mi­ses­ta. Miten minuun suh­tau­du­taan, kun olen uskal­ta­nut rik­koa kehu­mi­sen kehän? Jän­ni­tys on myös osoi­tus sii­tä, että kri­tii­kin vas­taa­not­ta­ja on kri­tii­kin anta­jal­le tär­keä ja mer­ki­tyk­sel­li­nen. Osoit­taa suur­ta välit­tä­mis­tä ja roh­keut­ta, että uskal­taa puhua suo­raan, mut­ta empaat­ti­ses­ti. Kriit­ti­sen palaut­teen anta­ja antaa lah­jan, joka voi alkuun satut­taa­kin, mut­ta jon­ka avul­la toi­nen voi onnis­tua jat­kos­sa parem­min ja löy­tää teke­mi­sel­leen aivan uuden tason. Ei sel­lais­ta lah­jaa kan­na­ta jät­tää antamatta.

Har­joi­tus

Palaut­teen anta­mi­ses­sa toi­mii nyrk­ki­sään­tö 5:1, mikä tar­koit­taa sitä, että anna posi­tii­vis­ta palau­tet­ta vii­si ker­taa enem­män kuin nega­tii­vis­ta palau­tet­ta. Hyvä tapa kiin­nit­tää huo­mio­ta anta­maan­sa ja saa­maan­sa palaut­tee­seen, on kir­ja­ta ylös sitä esi­mer­kik­si vii­kon ver­ran. Kir­joi­ta siis ylös, kaik­ki ne tapah­tu­mat, jois­sa olet anta­nut tai saa­nut palau­tet­ta vii­kon var­rel­la. Mer­kit­se plus­sal­la tai mii­nuk­sel­la, min­kä­lais­ta palau­te on mie­les­tä­si ollut. Minul­la on hyviä koke­muk­sia sii­tä, että tämän voi ottaa työ­pai­kal­la tai per­hees­sä yhtei­sek­si haas­teek­si ja vii­kon lopul­la jutel­la palau­te­ko­ke­muk­sis­ta yhdes­sä. Raken­ne­taan yhdes­sä toi­mi­vaa palautekulttuuria!