Tie­däm­me kaik­ki sen tun­teen, kun val­mis­tau­dum­me johon­kin meil­le haas­ta­vaan koh­taa­mi­seen. Sovi­tam­me jo val­miik­si sano­ja suu­hum­me: ”Olen vähän aja­tel­lut, että…” vai oli­si­ko parem­pi: ”Se on kuu­le nyt niin…” vai sit­ten­kin: ”Tämä on hie­man kiusal­lis­ta ottaa esil­le, mut­ta…”. Pyö­rit­ti sano­jan­sa niin tai näin, aina tun­tuu mene­vän vää­rin päin. Ja se mitä lopul­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa tapah­tuu, voi olla jota­kin ihan muu­ta kuin on suun­ni­tel­tu. Vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa­han on muka­na se toi­nen ihmi­nen, joka omil­la sano­mi­sil­laan, ilmeil­lään tai eleil­lään saat­taa muut­taa tapah­tu­mien kulun ihan toi­sen­lai­sek­si, kuin oma mie­li on alun perin visioi­nut.

Mitä jos ottai­si haas­ta­van vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teen tar­kas­te­luun mukaan aika­pers­pek­tii­vin? Kun lähes­tym­me vuo­ro­vai­ku­tus­ta men­nei­syy­den tapah­tu­mien ja tule­vai­suu­den odo­tus­ten näkö­kul­mas­ta, huo­mio kiin­nit­tyy sano­jen aset­te­lun sijas­ta asen­tei­siin ja usko­muk­siin. Mie­lem­me on sii­tä kiin­nos­ta­va, että se muo­dos­taa mie­li­ku­via ja odo­tuk­sia sekä ylei­sel­lä tasol­la että tiet­tyyn hen­ki­löön liit­tyen. Ja kai­ken lisäk­si nämä kak­si sekoit­tu­vat mie­les­säm­me yhdek­si koko­nai­suu­dek­si. Tämä koko­nai­suus ohjaa mei­tä tie­dos­ta­mat­to­mal­la tasol­la val­mis­tau­tues­sam­me sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin. Perus­tuen aikai­sem­piin koke­muk­siim­me odo­tam­me joko jotain ikä­vää tai muka­vaa tapah­tu­vak­si.

Emme voi vai­kut­taa men­nei­syy­teem­me, mut­ta tule­vien tilan­tei­den kul­kuun voim­me vai­kut­taa. Yksi tapa hah­mot­taa koke­mus­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­ta, on David Roc­kin luo­ma SCARF-mal­li. Mal­lin idea­na on tar­jo­ta työ­ka­lu sii­hen, miten vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa pääs­tään pal­kit­se­vuu­teen sen sijaan, että tilan­ne koe­taan uhkaa­va­na. Tämä mal­li toi­mii hyvä­nä apu­na, kun val­mis­tau­dut haas­ta­vaan vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tee­seen. Niin­pä olen kuvan alla kuvan­nut mal­lin ele­men­tit ja sen, miten nii­den tie­toi­nen käyt­tö voi tuo­da apua haas­ta­vaan tilan­tee­seen.

Sta­tus: Alam­me jo ihan pie­nes­tä lap­ses­ta pitäen muo­dos­ta­maan kuvaa itses­täm­me suh­tees­sa mui­hin. Mää­ri­täm­me mie­les­säm­me, tai usein tie­dos­ta­mat­to­mas­ti, olem­me­ko suh­tees­sa toi­seen ylem­pä­nä, alem­pa­na vai sama­nar­voi­ses­sa ase­mas­sa. Kun val­mis­tau­dut haas­ta­vaan vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tee­seen, ole tie­toi­nen sta­tus­a­se­tel­mas­ta ja pyri sii­hen, että olet­te mah­dol­li­sim­man tasois­sa, vaa­tii se sit­ten oman sta­tuk­se­si las­ke­mis­ta tai nos­ta­mis­ta.

Cer­tain­ty: Olem­me oppi­neet, että ihmi­sil­lä on tapa­na toi­mia saman kaa­van mukai­ses­ti tie­tyis­sä tilan­teis­sa. Tyy­pil­li­ses­ti emme kiin­ni­tä asi­aan huo­mio­ta ennen, kuin jokin muut­tuu. Vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa tar­joat toi­sel­le ihmi­sel­le hel­pom­man läh­tö­koh­dan, jos pys­tyt ilmai­se­maan mah­dol­li­sim­man sel­keäs­ti, mis­tä ja mik­si haluat puhua ja mihin puheel­la­si pyrit.

Auto­no­my: Tar­pee­nam­me on säi­lyt­tää tiet­ty itse­näi­syys vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa, ja koem­me uhkaa­va­na tai epä­mo­ti­voi­va­na sen, jos joku yrit­tää astua revii­ril­lem­me. Eihän kuk­ko­kaan käs­kien lau­la. Anna siis vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­sa toi­sen ihmi­sen päät­tää ja vas­ta­ta omis­ta asiois­taan ja kes­ki­ty puhu­maan minä-muo­dos­sa sinä-muo­don sijas­ta.

Rela­ted­ness: Haluam­me tul­la hyväk­sy­tyik­si, ja haluam­me olla osa jouk­koa. Halu voi jos­kus yltyä niin suu­rek­si, että se saa mei­dät unoh­ta­maan, mitä itse syvim­mil­läm­me haluam­me tilan­tees­sa. Pyri vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa raken­ta­maan mie­li­ku­vaa yhtei­ses­tä venees­tä sen sijaan, että tuli­si tun­ne eri puo­lil­la ole­mi­ses­ta.

Fair­ness: Ja kuka­pa ei haluai­si hän­tä koh­del­ta­van oikeu­den­mu­kai­ses­ti. Tun­ne epä­oi­keu­den­mu­kai­ses­ta koh­te­lus­ta voi nos­taa pin­taan eri­lai­sia kiel­tei­siä tun­tei­ta, kuten surua, vihaa tai suut­tu­mus­ta. Jos huo­maat toi­sel­la ihmi­sel­lä nouse­van pin­taan kiel­tei­siä tun­tei­ta, hyväk­sy ne, ja mie­ti voi­sit­ko toi­mia tilan­tees­sa oikeu­den­mu­kai­sem­min.

HAR­JOI­TUS

  1. Piir­rä itsel­le­si haas­ta­vas­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tees­ta vas­taa­va mal­li kuin kuvas­sa. Täs­sä kuvas­sa on havain­nol­lis­tet­tu tilan­ne, jos­sa hen­ki­lö on koke­nut ensin epä­ar­vos­ta­vaa koh­te­lua työ­pai­kal­la (nöy­ryyt­tä­vä koke­mus) ja myö­hem­min arvos­ta­vaa koh­te­lua (kan­nus­ta­va koke­mus).
  2. Kuvaa jokin nega­tii­vi­nen koke­mus, jon­ka huo­maat vai­kut­ta­neen asen­tei­sii­si ja usko­muk­sii­si ja sijoi­ta se kuvan vasem­paan ala­lai­taan.
  3. Kir­joi­ta sit­ten uhka­ku­van mukai­set asiat kuvan oike­aan ala­lai­taan.
  4. Kuvaa sit­ten jokin posi­tii­vi­nen koke­mus, joka muut­taa kehi­tyk­sen suun­nan. Jos posi­tii­vis­ta koke­mus­ta ei vie­lä ole ollut, voit myös kuvi­tel­la sen: mitä kaik­kea hyvää sii­nä voi­si­kaan tapah­tua?
  5. Kir­joi­ta posi­tii­vis­ten odo­tus­ten mukai­set asiat kuvan oike­aan ylä­lai­taan.
  6. Läh­de tie­toi­ses­ti työs­tä­mään posi­tii­vis­ta tule­vai­suu­den kuvaa. Palau­ta se mie­lee­si päi­vit­täin ja huo­maa kaik­ki ne asiat, jot­ka vie­vät koh­ti posi­tii­vi­sia asioi­ta. Alat huo­ma­ta, että vähi­tel­len hyvät asiat alka­vat toteu­tua.